Aalto-1 kohoamassa korkeuksiin

7. elokuu 2015

Piensatelliitin lentomalli rakentuu pala palalta hyvin kirjoitetun ohjekirjan avulla.

Opiskelu Tiede ja taide

  • aalto_1

Tutkijat kehittivät läpinäkyvän sähkömagneettisen absorberin

20. heinäkuu 2015

Tuloksesta voi olla hyötyä esimerkiksi litteiden linssien ja valonsädemuuntajien kehittämisessä.

Tiede ja taide

Suomi 100 -satelliitti laukaistaan avaruuteen itsenäisyyden juhlavuotena

24. kesäkuu 2015

Aalto-yliopiston rakentama satelliitti vie kaikki suomalaiset ainutlaatuiselle avaruusmatkalle, jolla pääsee muun muassa tutustumaan revontuliin.

Tiede ja taide Yhteistyö Tiedotteet

  • suomi100
  • satelliitti

Jyri Hämäläinen Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaaniksi

15. kesäkuu 2015

Professori Jyri Hämäläinen aloittaa viisivuotisen kautensa 1.8.2015.

Muut Tiedotteet

  • jyri_hamalainen
  • elec
  • elec_dekaani

Team Aalto finaaliin IEEE:n maailmanlaajuisessa suunnittelukilpailussa

12. kesäkuu 2015

Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijaryhmä on kolmen parhaan joukossa kansainvälisen tekniikan alan järjestön IEEE:n suunnittelukilpailussa.

Opiskelu

Älytarrojen tiedonsiirtonopeus voidaan yli kymmenkertaistaa

11. kesäkuu 2015

Hyvin pienellä virrankulutuksella saavutettava nopea tiedonsiirto mahdollistaa suuremman tallennuskapasiteetin, tuore väitös osoittaa.

Tiede ja taide Tiedotteet

Opiskelijoilla tiedossa kiireinen kesä

5. kesäkuu 2015

Aalto-1:n rakentajilla on alkanut loppukiri. Viimeiset testit ovat käynnissä ennen lopullisen lentomallin rakentamista.

Tiede ja taide

  • aalto_1

Marsin ja Maan revontulet muistuttavat toisiaan

27. toukokuu 2015

Kansainvälinen tutkijaryhmä on ensimmäistä kertaa ennustanut paljain silmin nähtävien revontulien esiintymisen Maan ulkopuolella.

Tiede ja taide Tiedotteet

Ennätyskennot sopivat pohjoisiin olosuhteisiin

18. toukokuu 2015

Aalto-yliopiston tutkijat saavuttivat nanorakenteisten aurinkokennojen hyötysuhde-ennätyksen.

Tiede ja taide Yhteistyö Tiedotteet

  • aurinkoenergia
  • Elfys
  • uusiutuva_energia

Aurinkoenergian hyödyntäminen nousukiidossa

6. toukokuu 2015

Aurinkoenergiatutkimuksen kärkinimi, professori Eicke R. Weber vieraili Aallossa.

Muut

  • Elfys

Aalto-1 -satelliitille sopimus laukaisusta

9. huhtikuu 2015

Suomen historian ensimmäinen satelliitti avaruuteen loppuvuodesta.

Opiskelu Tiede ja taide Yhteistyö

  • aalto_1

Tutkijat havaitsivat uuden varausten kuljetusilmiön

31. maaliskuu 2015

Ilmiötä voi soveltaa uudenlaisissa, osittain optisesti ja osittain sähköisesti, toimivissa prosessoreissa.

Tiede ja taide Tiedotteet

Aalto-1 -opiskelijasatelliitin laukaisu tekee Suomesta avaruusvaltion

18. maaliskuu 2015

Keskitymme opetuksessa ja tutkimuksessa koko kaukokartoitusketjuun.

Tiede ja taide

Professori Sopanen räätälöi materiaaleja ledeihin ja lasereihin

6. maaliskuu 2015

Optoelektroniikan sovellukset ovat osa kaikkien arkipäivää.

Tiede ja taide

EU:n etenemissuunnitelma grafeenia käsittelevälle tieteelle ja teknologialle

27. helmikuu 2015

Aallon tutkijat keskittyvät erityisesti antureihin, fotoniikkaan ja optoelektroniikkaan.

Tiede ja taide

Uusi nanolankarakenne imee tehokkaasti valoa

25. helmikuu 2015

Erityyppisten nanolankahilojen yhdistelmälle on käyttöä esimerkiksi ledeissä ja aurinkokennoissa.

Tiede ja taide Tiedotteet

Micronovan puhdastiloissa syntyy tiedettä ja teollisuustuotteita

25. helmikuu 2015

Aalto Nanofab vastaa osaltaan puhdastilasta ja sen palveluista sekä huolehtii yhteistyöstä eri käyttäjien kesken.

Tiede ja taide

Kesätyöpaikkoja radiotieteen ja -tekniikan laitoksella

23. helmikuu 2015

Hakuaika on päättynyt

Opiskelu

Professoreiden tervetuliaisluennot julkaistiin

9. helmikuu 2015

Aalto-yliopiston vakinaistut professorit esittäytyvät ja kertovat tieteenalojensa ajankohtaisista kysymyksistä.

Tiede ja taide

  • luennot
  • tenure_track

Mustat piikennot joutuvat robottien kouriin EU-projektissa

2. helmikuu 2015

Mikro- ja nanotekniikan laitos ryhtyy koordinoimaan aurinkokennokonseptin kaupallistamiseen tähtäävää hanketta.

Tiede ja taide Yhteistyö

  • aurinkokennot
  • aurinkoenergia
  • energiatehokkuus
  • uusiutuva_energia
  • energia

Rosetta-luotain todisti jäisen komeetan heräämistä

23. tammikuu 2015

Komeetasta suihkunnut vesihöyry häiritsi aurinkotuulta jo hyvin kaukana Auringosta, tutkijat havaitsivat.

Tiede ja taide Tiedotteet

Aalto-yliopisto ja ABB solmivat kumppanuussopimuksen

22. tammikuu 2015

Aalto-yliopisto ja ABB ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen keskinäisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen vahvistamiseksi.

Yhteistyö

Dosentti Hanne Ludvigsenille rahoitusta suomalais-brasilialaiseen tutkimusyhteistyöhön

22. joulukuu 2014

Suomen Akatemia ja Brasilian São Paulon osavaltion tutkimusrahoittaja FAPESP rahoittavat kolmea suomalais-brasilialaista yhteishanketta.

Tiede ja taide

Suomen ensimmäinen satelliitti avaruuteen syksyllä 2015

17. joulukuu 2014

Aalto-1 on ensimmäinen satelliitti, joka on sekä suunniteltu että rakennettu kokonaan Suomessa.

Opiskelu Tiede ja taide

Metsähovissa seurataan galakseja ja ennustetaan avaruussäätä

16. joulukuu 2014

Metsähovi on kansainvälisesti tunnettu aktiivisten galaksien tutkimuksesta. Aseman valttina on halkaisijaltaan 14-metrinen radioteleskooppi.

Tiede ja taide

« 4 5 6 7 8