Aalto-1-satelliitti integroitiin kiinnityssäiliöön Hollannin Delftissä

13. toukokuu 2016

Viimeisten testien jälkeen Aalto-1 jatkaa matkaa kohti Falcon-9-raketin laukaisupaikkaa, Yhdysvaltojen länsirannikkoa.

Tiede ja taide Tiedotteet

  • avaruusteknologia
  • Aalto-1
  • satelliitti

Yritysyhteistyö laajenee kesäopetukseen

27. huhtikuu 2016

Hyväksi havaittua työpajakonseptia jatketaan Protopaja-kurssilla.

Opiskelu Tiede ja taide Yhteistyö

Yhteistyöllä avaruuteen

13. huhtikuu 2016

Suomalaiset avaruustekniikan ammattilaiset esittelivät Euroopan avaruusjärjestön pääjohtajalle saavutuksiaan.

Tiede ja taide Yhteistyö

Kaukokartoitustutkijat kokoontuvat Otaniemessä

6. huhtikuu 2016

MicroRad 2016 -konferenssi järjestetään 11.–14. huhtikuuta.

Muut

Uusia tarvikkeita Sähköpaja-kurssin käyttöön

4. huhtikuu 2016

Tauno Voipio lahjoittaa 23 000 euroa oppimista tekemisen avulla tukevalle kurssille.

Opiskelu

  • Lahjoitus
  • Varainhankinta

Martti Tiuri in Memoriam

1. huhtikuu 2016

Radiotekniikan professori, kansanedustaja, Martti Tiuri teki harvinaisen mittavan työuran opettajana, tutkijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Muut

Nanosatelliitti Maan ja Marsin välille

14. maaliskuu 2016

Aalto-1-satelliitissa mukana oleva spektrikamera saattaa tulevaisuudessa kuvata asteroideja.

Tiede ja taide

Aalto-1-satelliitti on valmis avaruuteen

2. maaliskuu 2016

Suomen ensimmäinen satelliitti lähtee avaruuteen loppukeväällä 2016.

Opiskelu Tiede ja taide Tiedotteet

  • aalto1_laukaisu
  • aalto1
  • aalto1_satelliitti

Uudella, helpommin valmistettavalla grafeenikomponentilla saatiin lupaavia tuloksia

19. helmikuu 2016

Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämästä 2D-rakenteesta voi olla hyötyä muun muassa puettavassa elektroniikassa ja sensoreissa.

Tiede ja taide Tiedotteet

  • puettava_elektroniikka
  • 2D-materiaali
  • elekroniikka
  • puolijohde
  • grafeeni

Health Capital Helsinki kokoaa terveyden huippuosaajat yhteen

17. helmikuu 2016

Uusien yritysten syntymiseen kaivataan laajaa yhteistyötä, jotta oikeat osaamiskokonaisuudet ja ihmiset löytävät toisensa.

Tiede ja taide

Satelliiteilla tietoa maapallon pinnan ja ilmakehän ilmiöistä

28. tammikuu 2016

Professori Miina Rautiainen tutkii maapalloa satelliittikuvien välityksellä. Kaukokartoitus avaa ikkunat monenlaisiin havaintoihin ja tulkintoihin.

Tiede ja taide

Metsähovissa huomattiin GPS-kellonajan outo hyppäys

27. tammikuu 2016

Selkeää selitystä ilmiölle ei ole löytynyt. GPS-kellonaikaa käytetään yhä enemmän järjestelmien automaattiseen tahdistamiseen.

Tiede ja taide

Ledien hinta voisi tippua murto-osaan paremmilla materiaaleilla

8. joulukuu 2015

Valmistuksessa käytettäviin reaktoreihin on olemassa nykyistä lupaavampia rakennusaineita, tutkijat osoittivat.

Tiede ja taide Tiedotteet

  • materiaalitiede
  • led
  • materiaalitutkimus

Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaista -yleisöluentosarja

3. joulukuu 2015

Keskustelu kyberturvallisuudesta jatkuu viiden luennon sarjalla keväällä 2016.

Muut Opiskelu

  • digi

Opiskelijat suunnittelevat yritysyhteistyönä tilastoivan antennin jääkiekkoon

10. marraskuu 2015

Yhteistyötä tehdään sisäpaikannin palveluita tuottavan yrityksen, Quupan, kanssa.

Opiskelu Yhteistyö

  • digi

Tekniikan päivillä 7.11. aiheina big data, terveysteknologia ja tietoturva

3. marraskuu 2015

Aalto-yliopisto on mukana viidettä kertaa järjestettävillä Tekniikan päivillä.

Tiede ja taide

  • tekniikan_päivät
  • big_data
  • digi

Sukupolvet kohtasivat AlumniWeekend -seminaarissa

30. lokakuu 2015

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun jo perinteeksi muodostunut AlumniWeekend houkutteli paikan päälle ennätysmäärän osallistujia.

Yhteistyö

Aalto-1:n aivot rakentuivat opiskelijavoimin

29. syyskuu 2015

Päätietokone on satelliitin aivot, jonka kautta tieto kulkee avaruudesta Otaniemen maa-asemalle.

Tiede ja taide

  • aalto_1
  • satelliitti
  • digi

Opiskelijalähettiläät junailivat vaihto-opiskelua Euroopan kartalle

29. syyskuu 2015

Game of Trains –matkan ideana oli tehdä opintoja tutuksi puolin ja toisin Euroopan yliopistoissa.

Opiskelu

  • opiskelijalähettiläät
  • game_of_trains

Tervetuloa AlumniWeekend 2015 -seminaariin

23. syyskuu 2015

Tapahtuman esitykset kattavat bioinformatiikan ja terveysalan, automaation, energian ja sähkötekniikan osa-alueet.

Yhteistyö

  • alumni_seminar
  • alumiweekend

Palkinto parhaasta opiskelijapaperista mikro- ja nanotekniikan laitokselle

4. syyskuu 2015

Palkitun artikkelin tekijät ovat jatko-opiskelijat Yury Antonov ja Tero Tikka sekä tutkija Kari Stadius ja professori Jussi Ryynänen.

Palkitut

Nanosatelliiteista uutta liiketoimintaa

28. elokuu 2015

Avaruustekniikka tarvitsee huippuosaamista ja Suomella on tässä hyvä mahdollisuus luoda oma erikoisalueensa.

Tiede ja taide

Otaniemessä syntyy maailman kestävintä ainetta

21. elokuu 2015

Laiteinvestointi vauhdittaa tulevaisuuden tärkeimmäksi materiaaliksi povatun grafeenin tutkimusta ja soveltamista teollisuudessa.

Tiede ja taide

IEEE:n vuoden 2015 GRSS-opetuspalkinto Martti Hallikaiselle

19. elokuu 2015

GRSS-opetuspalkinto on yksi yhdistyksen merkittävimmistä palkinnoista.

Palkitut

Rosetta-luotaimen seuraaman komeetan matka huipentuu 13. elokuuta

12. elokuu 2015

Komeetan pyrstö on pisimmillään ja eroosio voimakkaimmillaan, kun se huomenna saapuu lähimmäksi Aurinkoa.

Tiede ja taide

  • komeetta
  • avaruustutkimus
  • rosetta
« 3 4 5 6 7 8 »