Satelliittidata auttaa sademetsien suojelussa

22.08.2018

Uusi avointa dataa hyödyntävä seurantamenetelmä voi auttaa salahakkuiden valvonnassa ja metsäkadon aiheuttamien kasvihuonepäästöjen arvioinnissa.

Metsäkatoa osoittavat kartakuvat (alarivi) on luotu satelliittikuvista uutta algoritmia käyttäen. Niistä ilmenee myös metsäkadon vuosittainen kehittyminen. Satelliittikuvat (ylärivi) on haettu Digital Globe -palvelusta.

Metsäkato on yksi merkittävistä ilmastonmuutoksen kiihdyttäjistä, sillä metsien häviäminen aiheuttaa arviolta kymmenen prosenttia maailman hiilidioksidipäätöistä. Planeetan hiilinielujen suojelu vaatii tehokkaita keinoja metsien seurantaan.

Tuoreessa tutkimuksessaan Aalto-yliopiston ja International Institute for Applied Systems Analysis -tutkimuslaitoksen tutkijat kehittivät uuden, avointa Landsat-satelliittidataa hyödyntävän aikasarjamenetelmän trooppisten sademetsien seurantaan. Menetelmää testattiin Kalimantanin saarella Indonesiassa, missä muun muassa metsien raivaaminen palmuöljyplantaaseiksi on aiheuttanut viime vuosikymmeninä vakavaa metsäkatoa.

Tutkijat kehittivät yksinkertaisen ja dataohjautuvan algoritmin metsäkadon havaitsemiseen satelliittikuva-aineistosta. Algoritmi etsii poikkeamia uusista satelliittihavainnoista vertaamalla niitä samalta alueelta pitkällä aikavälillä kerättyyn aineistoon. Poikkeama tulkitaan mahdolliseksi metsäkadoksi, jos se ilmenee useassa peräkkäisessä havainnossa.

Uuden menetelmän etuna on se, että verrattuna esimerkiksi monimutkaisempiin koneoppiseen pohjautuviin algoritmeihin se on helpommin mukautettavissa paikallisiin olosuhteisiin ja käyttötarkoituksiin. Se voidaan säätää asettamaan etusijalle joko metsäkatohavaintojen ajallinen tai paikallinen tarkkuus.

Tutkijoiden mukaan uutta menetelmää voitaisiin hyödyntää lainvalvonnassa, jossa on tärkeää saada nopeasti tieto uusista laittomista metsänhakkuista, jotta niiden leviäminen voidaan pyrkiä estämään. Menetelmää voitaisiin soveltaa myös metsäkadon aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen laskennassa, jolloin tarvitaan tarkkaa tietoa hävinneiden metsäalueiden laajuudesta.

”Visionamme on kehittää helppokäyttöinen käyttöliittymä, jonka avulla sademetsien seurannasta vastaavat viranomaiset voivat säätää algoritmin paikallisiin tarpeisiin. Paikallisen tietämyksen ja infrastruktuurin lisääminen on ratkaisevan tärkeää metsien seurannassa”, sanoo tutkija Hadi Aalto-yliopiston geoinformatiikan tutkimusryhmästä.

Tutkimus ilmestyi Forests-julkaisussa heinäkuussa.

Artikkeli:

Hadi; Krasovskii, A.; Maus, V.; Yowargana, P.; Pietsch, S.; Rautiainen, M. Monitoring Deforestation in Rainforests Using Satellite Data: A Pilot Study from Kalimantan, Indonesia. Forests 20189, 389.
https://doi.org/10.3390/f9070389

Lisätietoja:

Hadi, tohtorikoulutettava
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu
Rakennetun ympäristön laitos
hadi.hadi@aalto.fi
Twitter: @HadiEOind