Piensatelliitit nopeuttavat avaruusohjelman toteuttamista

06.06.2017

DI Antti Kestilä väittelee 9.6.2017 nopeista avaruustehtävistä.

Antti KestiläAvaruustekniikka- ja tieteet ovat luoneet uusia mahdollisuuksia ihmiskunnalle. Maailmankaikkeuden perusteiden selvittämisen lisäksi avaruustekniikka on mahdollistanut jokapäiväisen arjen palveluja, kuten navigaatiota, telekommunikaatiota ja kaukokartoitusta. Avaruusteknologian hyödyntämistä hidastavat useat tekijät.

”Tutkin väitöskirjassa sitä, millä tavoilla avaruusohjelman kehityskaarta olisi mahdollista nopeuttaa hyödyntämällä piensatelliitteja. Yksi nanosatelliittianalyysin tärkeimmistä opetuksista on ollut se, että satelliitit ovat erityisen hyödyllisiä, jos niitä voidaan käyttää suurina parvina eli ns. konstellaationa. Kun useita piensatelliitteja asetetaan optimoidusti kiertoradoille suhteessa toisiin satelliitteihin, satelliitit pystyvät tekemään havaintoja valituista kohteista nopeammin”, Antti Kestilä kertoo ja huomauttaa, että nopeat avaruustehtävät mahdollistavat pääsyn avaruuteen pienillekin valtioille.

Antti Kestilä tutki väitöskirjassaan myös 3D-tulostusta mahdollisena menetelmänä nopeuttaa satelliittien valmistusta.

”Olen kehittänyt Helsingin yliopiston epäorgaanisen kemia laboratorion kanssa uutta pinnoitusmenetelmää. Menetelmässä atomikerroskasvatetulla - nanometrejä ohuella pinnoituksella - 3D-tuloste voidaan saada alkuperäistä kestävämmäksi ja avaruusolosuhteisiin mahdollisesti paremmin sopivaksi. On oletettavaa, että tutkitulla pinnoitusmenetelmällä tulee olemaan huomattavan laajoja avaruussovellusmahdollisuuksia.”

Väitöskirjassa käydään myös läpi vuonna 2010 perustetun Aalto-1 nanosatelliittiprojektin yksityiskohtia. Väitöskirjassa esitellään nanosatelliitin tekniikkaa, tehtävää sekä projektin aikana kohdattuja haasteita ja opittuja johtamislähestymistapoja. Väitöskirja esittää suunnittelu- ja rakentamistyötä, joka oli oleellisessa osassa Aalto-yliopiston oman piensatelliittiohjelman (Aalto-1-, Aalto-2- ja Suomi100-nanosatelliitit) ja siitä tulleiden spin-offien synnyssä ja kehityksessä.

 

DI Antti Kestilä väittelee Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa 9.6.2017 klo 12 aiheesta Rapid Space Mission Design, Realization and Deployment. Väitöspaikkana on TUAS-talo, Sali AS2, Maarintie 8, Espoo.